ETEINEN
Eteinen // Heidi Pm |
Aloitetaan eteisestä. Entrance eli entraus. Sehän on paikka, josta saadaan ensivaikutelma asunnon tyylistä. Meillä vieraita vastaanottamassa on kamalassa avonaulakossa roikkuvat vaateröykkiöt, jotka jätin ihan tarkoituksella pois kuvasta. Kuten jätin myös kenkähyllyn, joka tursuaa enemmän ja vähemmän käytettyjä kolistimia. Naulakko on yksi niistä "ihanuuksista", jotka tulivat asunnon mukana, ja se on ruuvattu/pultattu/liimattu/teipattu niin tiukasti seinään kiinni, että enpä taida lähteä sitä irrottamaan ihan huvikseni. Jos kuitenkin jaksan joskus nähdä sen vaivan, tilalle olisi mukava saada jokin kaappi, mihin kaiken saisi sullottua kätevästi piiloon.
Sitten, kun pääsemme asiaan, näemme 50-luvulta peräisin olevan kampauspöydän, joka toimii hyvänä rojunkerääjänä. Väri ei ole alkuperäinen, maalasin sen mustaksi (yllätys, yllätys). Sen päällä viimeisin terapiataiteiluni tulos: H-taulu, joka tietenkin kertoo asukkaistaan. Pöydän päällä oli myös peili, mutta se hajosi joskus jostain käsittämättömästä syystä. Kokovartalopeili meiltä kuitenkin löytyy ja se sijaitsee myös tässä eteisessä, tosin kuvaa en nyt laittanut niiden röykkijöiden vuoksi.
Harmaa Aröd -valaisin on Ikeasta, metallijakkara Ellokselta ja teräskori Clas Ohlsonilta.
Lokerikko // Heidi Pm |
Ellokselta löytyi tällainen kiva industrial-henkinen lokerikko, jossa säilytämme perintökalleuksiamme, arvoesineitämme, keräilyharvinaisuuksiamme, asiakirjojamme, dokumenttejamme sekä muuta irtaimistoa. Numero 2 -kynttilänjalka on H&M Homesta.
Naulakko // Heidi Pm |
Normann Copenhagenin Hang On -naulakko sijaitsee eteisen "paremmalla" seinällä ja se on ostettu Finnish Design Shopista. Toimii hyvin esimerkiksi avaimien säilytyspaikkana. Lisätietoa naulakosta täältä.
OLOHUONE
Olkkari // Heidi Pm |
Tällainen on näkymä, kun saavumme olohuoneeseen. Kivik-sohva mustalla samettiverhoilulla on Ikeasta ja olen ollut siihen melko tyytyväinen. Ainoa huono puoli on se, ettei päällistä saa irti pesua tai vaihtoa varten tai että sitä ei ylipäätään ole enää saatavilla. Kivikhän koostuu moduuleista, joten sitä voisi tarpeen mukaan vaikka jatkaa divaaniosalla (mikä minuakin kutkuttaisi, jos kyseistä päällistä olisi vielä saatavilla).
Sohvapöytä ja senkki/tv-taso ovat 50-luvun kalusteita, jotka ovat saaneet uuden värin pintaan. Hankin ne joskus huuto.netin kautta, niin kuin Fatboy:nkin, josta kerroin jo aikaisemmin. Datanurkkaus on työn alla. Säilytystilaa kun papereille, tulostimelle ja muulle toimistoroinalle ei ole, oli pakko ajatella kerrankin käytännöllisesti. Uusi tilavampi työpöytä kahdelle + tulostinkaappi + Kartellin Combonibili olisivat haaveissa.
Valaisimina toimivat riisipaperivarjostimet sekä työpöydällä kohdevalaisimet. Raidallinen villamatto on muuten bongattu Carpet Vista -nimisestä nettikaupasta, jonka kaikki matot ovat käsinkudottuja ja -solmittuja. Sivuille pääset tästä.
Olkkari // Heidi Pm |
Olkkari 2 // Heidi Pm |
Olohuoneen toisella puolella on käynti parvekkeelle, eikä oven edessä ole paljoa tilaa. Tämä seinä on ollut aina hankala sisustaa, ja koska paikka on ihan keskellä asuntoa, olisi tähän kiva keksiä jokin järkevä sisustusratkaisu. Tällä hetkellä kämpän kuumimmalla paikalla ovat kuitenkin Harry Bertoian Diamond -tuoli, Ikean PS Svarva -lattiavalaisin sekä musta pikkupöytä, joille seuraa pitää Brian Molko (maalaus) ainakin siihen asti, kunnes keksin tilalle jotain parempaa.
Olkkari 2 // Heidi Pm |
Miniostoskärryt // Heidi Pm |
Ostin miniostoskärryt ensimmäiseen omaan kämppääni kierrätyskeskuksesta ja ne ovat matkanneet mukanani jo kymmenen vuotta. Ne ovat myös nähneet kaikki sisustustyylini (ja -tyylittömyyteni) ja niiden tärkeä tehtävä on ollut toimia lehtitelineenä. Samaa virkaa ne toimittavat edelleen, ja ellei ole ihan pakko, en luovu näistä koskaan.
Keittiö // Heidi Pm |
Keittiön aarteet // Heidi Pm |
Ikean Bjursta -ruokapöytä on juuri sopivan kokoinen ja tarvittaessa se venyy pituutta vielä tuplasti. Pöydän ympärillä on tilaa kahdelle pinnatuolille, Tolix -metallituolille ja Ikean Sigurd -penkille. Yksi Expedit -hyllyn lokeroista toimittaa kirjahyllyn virkaa. Siellä ovat sulassa sovussa niin sisustus- kuin keittokirjat sekä piirustus- ja viinioppaat. Tällaisen sokerihirmun kirjahyllystä löytyy tottakai myös "Lakua!" (Mari Leppänen, 2004), "Salmiakki" (Jukka Annala, 2013) ja "Suklaa" (Parragon, 2010).
Kirjat // Heidi Pm |
Astiat // Heidi Pm |
MAKUUHUONE
Makkari // Heidi Pm |
Viimeisenä esittelyssä makuuhuone. Ostin sängynrungon aikoinaan kuvan perusteella, kun luulin päällisen olevan valkoinen. Paketista kuitenkin paljastui todellisuus; päällinen oli beige, eikä sopinut meille ollenkaan. Olen yrittänyt väsätä huppua jo moneen otteeseen, mutta ompelutaidot (tai hyvät hermot) eivät valitettavasti ole periytyneet minulle, joten helpommalla pääsisin, kun laittaisin vaihtoon koko sängyn. Olen harkinnut tilalle esimerkiksi valkoista Malm -sänkyä säilytyslaatikoilla. Eipähän tarvitsisi enää sietää sängyn alle unohdettuja epämääräisiä objekteja ja niihin kertyneitä pölypalleroita.
Matto on varmasti monelle sisustajalle tuttu: kyseessähän on tietenkin "nro 1. blogimatto" Ikean Stockholm Rand (nykyisin pelkkä Stockholm), joka oli pitkään loppuunmyyty juuri tämän blogivillityksen vuoksi. Nyt tätä ihanuutta on kuitenkin ollut taas jonkin aikaa saatavilla, omani kävin hamstraamassa heti uuden satsin saavuttua viime jouluna (sitä bussimatkaa kaksimetrisen mattorullan kanssa en koskaan unohda).
Sänky // Heidi Pm |
Valaisin // Heidi Pm |
Yöpöydällä (tai tuolilla) Forså -työvalaisin Ikeasta, muki on muisto tuttavapariskunnan häistä. Ihastuttava Sirkus -kortti Seven Artista.
Kortti // Heidi Pm |
Ihana koti teillä! Toi miniostoskärry on ihan mielettömän hieno. Ja tietysti toi Bertoian tuoli. Jään mielenkiinnolla seuraamaan. :)
VastaaPoista