5/30/2014

Partsin kevät


Parveke 1 // Heidi Pm

Pari viikkoa sitten, kun ulkona satoi ja ainoa, mikä näytti lämmintä oli kuumemittari, ei ollut parempaakaan tekemistä, kuin unelmoida kesästä ja parvekekeleistä. Niin ja siististä parvekeesta. Sairastettuani oli pakko alkaa välittömästi hommiin, tämän(kin) urakan aloittamista olin jo venyttänyt liian pitkään.

Tuota meidän betonihökkyrää on joka kevät ollut yhtä vaikea saada viihtyisäksi eikä työtä ole helpottanut ainoastaan sen karut materiaalit, vaan myös erittäin hankala muoto (kuvassa näkyy vain tämä helpommin sisustettava osuus). Vasemmalla ennen kuvassa näkyvää seinämää on vielä olohuoneen ikkuna ja ovi sekä oikealla puolella erikoinen viisto lasikaide. Kuvanottopaikalla sijaitsee grilli. Parveke ei siis ole lasitettu eikä näköestettä vastapäiseen naapuritaloon juuri ole. Avonaisen parvekkeen edessä kasvaa onneksi edes jonkin sortin pienikokoinen lehtipuu, veikkaisin sen olevan vuorijalava.



Vielä tyhjillään // Heidi Pm

Edellisiin parveketyyleihin verrattuna (kuvat täällä) olin miettinyt tämän kesän "väritykseksi", jos sitä voi sellaiseksi kutsua, kokovalkoista. Ensin en myöskään ajatellut ostaa yhtään uutta ulkokalustetta, vaan tarkoituksena oli käyttää olemassa olevia kalusteita, jotka voitaisiin siirtää takaisin sisälle kesän jälkeen. Ajattelin tehdä parvekkeesta enemmän rentoutumispaikan, kuin ruokailupaikan, joten ruokailuun tarkoitettavaa pöytää ja tuoleja en ollut suunnitellut, vaan istuimiksi oli tulossa vain säkkituolit. Meillähän oli jo yksi valkoinen Fatboy Original -säkkituoli, jolle ostin kaveriksi toisen kun halvalla sai!

Tätä mieltä olin siis aikaisemmin, mutta muutin mieleni, kun tajusin että säkkituolit tuskin tykkäävät kosteudesta, kun eivät ole sitä säänkestävää outdoor -mallia. Ja jokapäiväistä sisälle siirtelyäkään ei jaksaisi niille tehdä. Huonokuntoisemman Fatboy:n olisi voinut vaikka uhratakin ulkosäkiksi, mutta ehkä on parempi pitää sitä sisällä ja viedä ulos vain tarvittaessa niin siitä on iloa vielä myöhemminkin.

Tällaiset olivat alustavat parvekesuunnitelmani:



Suunnitelmia // Heidi Pm

Kuvassa vasemmalta oikealle: Led -valosarja, Konstsmide. GRÄVA -ruukut, IKEA. Fatboy Original -säkkituoli. EverGreen 2l kastelukannu. Plain muovimatto 130x190 cm, Jotex. DLM pöytä, Hay. Muoviruukku rekvisiittaa, mutta vastaavia myy esimerkiksi sisustaulkona.fi.

Nyt kun olen alkanut kallistua enemmän (ruoka)pöytään ja tuoleihin, mielessäni on muutama vaihtoehto. Haluaisin joka tapauksessa IKEA:n Roxö -pöydän ja ehkä saman sarjan jakkarat vierastuoleiksi, mutta pähkäilen, pitäisikö ostaa myös Roxö -tuolit? Kyseinen sarja on ainakin edullinen ja nyt pitäisi päättää nopeasti, ennen kuin ne myydään loppuun. 

Alemmissa kuvissa on säänkestävä Hay Hee -metallituoli, jota minulta löytyy tällä hetkellä yksi kappale. Syksymmällä olisi tarkoitus hankkia toinen, koska haluaisin tietokonepöydän ääreen samanlaiset. Niitä voisi pitää parvekkeella kesän tai aina silloin, kun istumapaikkoja tarvitaan.

Hay:sta puheenollen, säkkituolien kaveriksi sopii hyvin merkin DLM (Don't Leave Me) -pöytä, mutta se toimii oivallisena lisäpöytänä missä tahansa muuallakin.



Parvekekalusteet // Heidi Pm

Kerrostaloasukkaina olimme tietysti iloisia taannoisen grillaukseen liittyvän uutisen johdosta: nyt kun saa ihan luvan kanssa grillata parvekkeella! Ja näinhän me tehdään!

Viime kesinä emme oikein ole päässeet nauttimaan mahtavasta Muurikan kesäkeittiöstämme, kiitos tuon naurettavan kiellon, mutta ihan näin meidän kesken: ei me sitä ihan noudatettu (hups!). No, nyt voidaan ainakin hyvällä omallatunnolla käristää niin paljon kun halutaan.



Muurikka // Heidi Pm

En ole mikään viherpeukalo, mutta muutama parvekekasvi oli pakko istuttaa ihan vaan yleisen viihtyvyyden vuoksi. Sisustusfriikkinä homma eteni tietysti ensin ruukkujen valinnalla.

Jostain syystä olen ihastunut sellaisiin todella yksinkertaisiin, perinteisen mallisiin kukkaruukkuihin. Olimme jo eräs päivä ostamassa IKEA:n GRÄVA -ruukkuja, kunnes tajusin että en oikeasti tykkääkään niistä tarpeeksi. Onneksi kävimme läheisessä K-raudassa muilla asioilla ja löysin sattumalta aivan täydelliset ruukut parvekkeelle! Polygraniittiset ruukut ovat sekä kevyitä (täyskivitavaraan verrattuna), että kestäviä -ja tietysti kauniita. Hintakaan ei ollut paha. Samalla reissulla mukaan lähti Eero Aarnion suunnittelema valkoinen EverGreen -kastelukannu.



Polygraniittiruukut // Heidi Pm

Nyt kun ruukut oli hommattu, puuttuivat enää niiden sisältö. Opiskelin vähän kasvitiedettä (vaikka hortonomia minusta ei saakaan) ja päätin yrittää. Parvekekukat kuitenkin ovat suhteellisen helppo saada selviytymään kesän yli, kun vain muistaa kastella ja välillä lannoittaa. Kaikki kasvit eivät myöskään pidä liiasta auringosta tai varjosta, mutta onneksi parvekkeemme on siitä hyvällä paikalla, että sieltä löytyy otollisia paikkoja molemmille.

Pyysin äitini apuun istutushommiin ja kävimme kukkaostoksilla Plantagenissa.

Värimaailmaa ei edes tarvinnut miettiä, koska olin jo päättänyt, että tänä kesänä haluan ainoastaan valkoista. Kukkalajikkeitakin olin jo ehtinyt vähän miettiä. Olisin ehdottomasti halunnut valkoisia pelargonioita, mutta niitäpä ei löytynyt tähän hätään mistään! En tiedä olinko väärään aikaan liikenteessä vai ihan vaan väärässä putiikissa.. no, kukat oli saatava ja pelargoniat sai jäädä. 

Mukaan lähti jalohortensiaa, murattia, tulilatvaa, mustasilmäsusannaa, dahliaa sekä rungollinen pallotuija.



Parvekekukat 1 // Heidi Pm

Tarkoituksenani olisi saada tuo mustasilmäsusanna -köynnös kiipeämään seinää pitkin, mutta katsotaan nyt miten se viihtyy parvekkeellamme (ja paperipussissa). 

Tulilatvat ja muratit laitoimme samaan ruukkuun ja kunhan muratti kasvaa, se laskeutuu kauniisti korkeammasta ruukusta alaspäin.

Jalohortensiat istutimme toiseen matalaan ruukkuun ja tuijan toiseen. 

Dahlia löysi lopulta ja muutaman kerran ruukusta toiseen muutettuaan paikkansa ylimääräisestä pikkuruukusta.



Parvekekukat 2 // Heidi Pm

Kesäyön parvekkeella kruunaa tietysti sopiva tunnelmavalaistus.
Mietin jo viime kesänä valosarjan ostamista, mutta en tullut sitä silloin hankkineeksi, joten ajattelin korjata asian tänä keväänä. Vaihtoehtoina olivat Clas Ohlsonin led-valosarja ja IKEA:n aurinkokennolla toimiva valosarja. Molemmat näistä olivat edullisia, mutta mietin aurinkokennon toimivuutta ja toisaalta Clasun valosarja ei niin miellyttänyt silmää. Ne eivät myöskään saaneet näyttää jouluvaloilta. Onneksi bongasin Ellokselta ihanan Konstsmide:n valkoisen led-valosarjan, jonka polttimot näyttävät ihan hehkulampuille. Valosarjaa myy myös sisustuskauppa Granit.


Ainiin, kuvassa näkyy myös Jotex:n valkoinen Plain -muovimatto. Meillä on samanlainen nyt eteisessäkin. Matto on kyllä loistava, ei haittaa vaikka kastuisi ja niin helppo pitää puhtaana. Eteisen entinen Pappelina:n Svea -matto sai uuden omistajan, koska se vaan yksinkertaisesti oli tilaan liian pieni. 



Valot 1 // Heidi Pm

Valot 2 // Heidi Pm

Tällainen siitä nyt tuli, onneksi urakka on melkein loppusuoralla. Vielä olisi se tuoli/pöytäongelma ratkaistavana, mutta sen jälkeen voin relata, kutsua kaverit kylään ja alkaa suunnitella grillibileitä! Hyvää alkavaa kesää!


Parveke 2 // Heidi Pm

5/03/2014

Posteripostaus


Onpa ollut kiire! Tämä teksti on ollut työn alla jo tammikuusta lähtien, mutta en vain ole saanut aikaiseksi istua alas viimeistelemään kirjoitusta. Nyt on hetki aikaa, niin hoidetaanpa tämä pois päiväjärjestyksestä.

Kevätkin on jo pitkällä, ja siitepölystä keltaisten ikkunoiden takaa huoneisiin pääsee aika ajoin myös valoa (paitsi juuri nyt kun siellä sataa kaatamalla). Kriittinen sisustussilmänikin on taas herännyt ja löytänyt kodistamme seuraavan parannuskohteen! Tällä kertaa katseeni kiinnittyi seiniin, jotka kaipaavat kipeästi piristystä ja jotain uutta, erilaista ja raikasta.

Olen maalannut kaikki kotimme taulut itse. Maalaamiani tauluja on meillä olohuoneessa, eteisessä ja keittiössä. Käytännössä melkein joka huoneesa. Nyt kuitenkin iski totaalikyllästyminen oman kädenjäljen näkemiseen. Makuuhuoneen taulut poistin seinältä jonkin aikaa sitten, en koskaan edes ollut tyytyväinen sinne maalaamiini tauluihin. Huoneen seinässä tällä hetkellä yksinään töröttävä taulukoukku oikein huutaa jotain uutta kannateltavaa.

Keksin, että haluan eroon maalauksistani ja tilalle otan julisteita! Isoja, pieniä, keskikokoisia, valokuvaa, graafista, modernia, maalauksellista, tekstejä, kirjaimia, numeroita... ja mielellään jonkun toisen tekemiä.

Olen ihaillut jo tovin ruotsalaisen suunnittelijan, Ylva Skarpin kalligrafiaa ja hänen työnsä ovatkin tuttuja monesta sisustuslehdestä ja -blogista. Hänen kädenjäkensä on hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertainen voi olla kaunista.

Kokosin tähän julistepostaukseen yhteenvetona kivoimmat, mukana myös Skarpin töitä. Olkaa hyvä. 

Huom! Koska jutun tekeminen on aloitettu alkuvuodesta, ovat kyseisten julisteita myyvien putiikkien valikoimat saattaneet jo tähän mennessä vähän muuttuakin. Olen myös bongannut näiden lisäksi uusia kivoja julisteita, mutta esittelen ne myöhemmin.




1. Vektori Kettu (Room21), 2. Essence (Ylva Skarp), 3. Flawless (Room21), 4. Two (Nordic Design Collective), 5. Free Falling (Nordic Design Collective), 6. Kolmiot (Walldesign), 7. Don't you worry (Nordic Design Collective), 8. Deer (Nordic Design Collective), 9. Life is short (Walldesign), 10. Layered hearts (domdom), 11. Typed Love Big (Room21), 12. The Great Escape (Kolme ja puoli), 13. J (Walldesign), 14. Families are forever (Walldesign), 15. Today is a good day (Walldesign)



1. Room Service (domdom), 2. Black Crane (Room21), 3.Queen Anne (Nordic Design Collective), 4. Flight (Nordic Design Collective), 5. Triangle S (Room21), 6. Bear of Few Words (domdom), 7. Balance (Ylva Skarp), 8. Fiesta (Nordic Design Collective), 9. Creativity (Ylva Skarp), 10. Early Bird (Nordic Design Collective), 11. Harlekin (Nordic Design Collective), 12. Knock Your Socks Off (Room21), 13. Butterfly (Nordic Design Collective), 14. Peacock (Room21), 15. Left or right (Ylva Skarp)


2/18/2014

Mieletön makkari


Joulun jälkeinen hiljaiselo päättyköön! Nyt on sitten ehtinyt kotonakin tapahtua kaikennäköistä, viimeisin sisustuskohteistani, makuuhuone, on nyt saatu aika hyvään vaiheeseen. Sänky meni uusiksi, kun sain vanhan rungon myytyä (ja vieläpä ihan hyvään hintaan, jos miettii missä kunnossa se rotjake oli), kaappitilaa tuli reilusti lisää, tekstiilit meni vaihtoon mattoa lukuunottamatta ja yleisilme on muuten selkeämpi ja valoisampi, kuin ennen. Tehtävä lähes suoritettu! 

Tästä kaikki lähti liikkeelle: suunnitelma makkarin tulevasta ulkomuodosta...
Suunnitelmia // Heidi Pm
Anno valokirjain "H", LEFF Brick kello, Malm korkea sängynrunko, Room Service juliste, Anno pussilakanasetti "Lomaruutu", Anno pellavapussilakanasetti, Förhöja  seinähyllyt, Componibili säilytyskaluste, Block valaisin, Bestå kaappi

Makkari 1 // Heidi Pm
Yllä lopputulos ja kuinka tähän päädyttiin...
  
Joululahjaksi saamani kaksilokeroinen Componibili olisi sopinut mitoiltaan IKEA:n Malm -sarjan matalan sängynrungon kanssa, mutta kun lähdimme varta vasten runkoa ostamaan, niin se oli tietenkin juuri silloin loppu... Olisihan minun pitänyt se jo ammattini puolesta tietää, ainakin vähintään arvata tai ihan viimeistään ottaa selvää, mutta tällaisia asioita ei aina voi ennustaa. No, onneksi oli PLAN B, päädyimme sitten hieman kalliimpaan vaihtoehtoon, nimittäin Malm:in korkeampaan sängynrunkoon. Niin, juuri siihen, jonka alle mahtuvat kaikki epämääräiset roippeet, joista olisin viimeistään uuden sängyn myötä halunnut päästä eroon. Ainakaan vielä emme ole saaneet aikaiseksi. Mutta sänky on hyvä ja tarjonnut oikein makoisat unet ainakin tähän asti.

Sängyn korkeusongelmaan oli helposti ratkaistu, kun meiltä löytyi myös korkeampi Componibili, joka on kuin luotu tuon sängyn kaveriksi. Matalampi on tällä hetkellä olohuoneessa pikku apupöytänä sohvan vieressä. Tosi kätevä laskualusta esimerkiksi kaukosäätimille ja teekupposelle.

Halusin makkariin vielä vaatekaappien lisäksi lisää säilytystilaa, mutta kuitenkin sellaisen ratkaisun ettei huone mene liian tukkoon. Eteisestä tutut Bestå -kaapit olivatkin juuri sopiva ratkaisu myös tänne, tosin nyt kaapit olivat puolet matalampia. 120x64 kokoisia kaappeja mahtui ikkunaseinälle kaksi ja ovien väriksi valitsin mattavalkoisen. Vetimiä en halunnut näihinkään, joten asensin runkoihin ponnahdussalvat. Kaapinovet avautuvat kätevästi painamalla. 

Sängyn toiseksi yöpöydäksi valkoisen pinnatuolin tilalle olin suunnitellut Hay:n Tray -pöytää, mutta keksin "hiukkasen" (noin 120€) edullisemman vaihtoehdon, nimittäin Förhöja -laatikoista kasatun kokonaisuuden. Lokeroihin voi laittaa esimerkiksi Anna Nygård Design:n loistavia sälekoreja, joista löytyy sopivan kokoinen joka lähtöön. Meiltä näitä löytyykin jo ennestään, toimivat tosi hyvin pikkutavaran piilottajina keittiössä, kylppärissä ja ihan missä vaan!
Makkari 2 // Heidi Pm
Makkarin seinät ammottavat vielä toistaiseksi tyhjyyttään, mutta helpotusta on luvassa, kunhan tauluprojektini etenee. Kerron myöhemmin lisää.

Ainiin, pakko vielä tähän lopuksi hehkuttaa, kun postipoika toi erittäin mieluisan paketin pari päivää sitten. Yksi monista sisustusunelmistani toteutui, kun sain Harri Koskisen suunnitteleman Block -valaisimen, mitä olen himoinnut jo vuosia ja vuosia sitten. Ei tämä turhaan ole voittanut palkintoja maailmalla. Kiitos ihana äiti. <3

Block // Heidi Pm

12/26/2013

Joulu mustavalkoinen


H + Happy Lights // Heidi Pm



Se tuli taas yhtä nopeasti kun menikin. En ehtinyt kirjoittaa valmisteluistani tänne kertaakaan, mutta hyvityksenä tässä tulee nyt kunnon selvitys ja kuvakokoelma kaikesta, mistä meidän joulu oli tehty. 

Olen jouluihminen ja kotonani sitä on vietetty aina samalla kaavalla. Mielestäni juuri se tekee tästä juhlasta erityisen. Lähestulkoon joka joulu, ainakin 25 vuoden ajan meillä on syöty riisipuuro, koristeltu kuusi, katsottu Lumiukko, paistettu joulutortut, käyty haudoilla ja sukulaisilla, syöty jouluateria, avattu lahjat ja käyty joulusaunassa. Muistan aina tuoksut ja sen tietyn lapsuuden joulutunnelman, kun olemme kaikki yhdessä eikä ole kiire minnekään.

Tänä vuonna joulumme oli siitä erikoinen, että se oli kaikkea muuta, paitsi perinteinen. Jouluruoat tottakai oli pakko hankkia ja valmistaa (tein ensimmäistä kertaa itse porkkanalaatikkoa ja paistoimme kinkunkin itse), samoin lahjoja tuli ostettua jonkin verran, mutta ehkä isoin muutos oli se, että tänä vuonna en viettänyt joulua vanhempieni kanssa kotipaikkakunnallani. 

Minua huolestutti, miten saisin sen saman joulutunnelman itselleni, minkä olen saanut tähän asti jokaisena jouluna.

Pahin jouluahdistukseni kaikkosi sillä, kun kävin pikaisesti lumisessa kotikaupungissani vanhempieni luona viikkoa ennen joulua. Siskoni kävi myös suloisen tyttärensä kanssa leipomassa, koristelemassa ja syömässä pipareita ja vietin ystäväni kanssa rennon shoppailupäivän pikkuputiikkeja kierrellen. Tuli siinä syöpöteltyä, juopoteltua ja juoruttuakin vähän. Erittäin terapeuttista ja rentouttavaa kaiken kiireen keskellä, voin suositella.


Kaupungilla // Heidi Pm


Joululaulut soivat tietenkin jo viikkoja ennen h-hetkeä, jotta pääsisin tunnelmaan, myös kodin perusteellinen siivous kuului joulujärjestelyihini. Ostin suurimman osan lahjoista netin kautta ja harva se päivä tipahti postiluukusta saapumisilmoitus ties mille paketille. Jouluruokaostoksillakin tuli ravattua useampaan kertaan, kun kaikki kokeiluni eivät menneet ihan putkeen, jotain olin saattanut unohtaa ostaa tai jotain oli ihan vahingossa saattanut päätyä omaan suuhun kesken kokkailujen. Hups.

Tärkein asia joulussa oli kuitenkin se, että kauan kaipaamani ihminen tuli pitkältä matkaltaan kotiin ja sain viettää vuoden ihanimman päivän hänen kanssaan. <3 Stressi ja ahdistus hävisi heti ja vihdoin saimme vain rentoutua ja nauttia:
 
Piparien tuoksusta...

Bakery // Heidi Pm

Joululeivontaa // Heidi Pm

Foxy // Heidi Pm















Lahjoista...

With Love // Heidi Pm

Tunnelmasta...

Kuusi tähtineen // Heidi Pm

Valoista...

Jouluvalot // Heidi Pm


Herkuista...

Ruokaa! // Heidi Pm


Namut // Heidi Pm

 
Ja tietenkin kodistamme, jota en malttanut olla edes joulupäivänä sisustamatta. Vanha musta KIVIK -sohvamme sai uuden kodin ja tilalle tuli ystävältä Karlstad -sohva, johon vaihdoimme vaan uuden päällisen. Joululahjaksi saatu Componibili -säilytyskaluste otettiin myös heti käyttöön. Jatkossa se toimii yöpöytänä makuuhuoneessa. 

Makuuhuoneesta puheenollen, se onkin seuraava sisustuskohteeni... Sitä ennen kuitenkin relataan ja rentoudutaan hetkinen. 

Täytyy varmaan todeta, että palataan sitten ensi vuonna asiaan (sinne ei onneksi ole montaa päivää aikaa)!

Karlstad + Componibili // Heidi Pm


12/08/2013

Entraus


H + Hay // Heidi Pm

Kumma juttu, miten sama kaava toistuu joka kerta: kun jonkun nurkan saa kodissa valmiiksi, kriittinen silmäni huomaa heti seuraavan parannuskohteen. Viimeisin, ja juuri valmistunut projektini on eteinen. Ja se valehtelematta OLI kotimme kauhein huone. Eteistä ei pitäisi koskaan aliarvioida tai unohtaa sisustaa. Se on kuitenkin ensimmäinen tila, joka huomataan, sen perusteella saadaan ensivaikutelma asukkaista ja kodista.

Tämä olikin erittäin hyvä syy tehdä asialle jotain. Vanha eteisemme oli täyteenahdettu, epäkäytännöllinen, pimeä ja yksinkertaisesti ruma. Se ei todellakaan antanut sitä haluttua positiivista ensivaikutelmaa vieraillemme. Ja mitä eteisemme varustukseen tulee, asuntomme vakiokalusteisiin kuuluva 80-luvulta lähtien samassa seinässä roikkunut naulakkorumilus hattuhyllyineen sai luvan lähteä ensimmäisenä. Voi kun olisinkin mieluusti kiikuttanut naulakon suoraan roskalavalle, mutta koska asumme vuokralla minun oli ikävä kyllä säästettävä se vielä myöhemmiltä napinoilta välttyäkseni. Naulakkoa ei kuvassa juuri näy, koska se tursusi kaulaliinoja ja takkeja (osaksi myös siksi että siihen mahtui niitä ihan liikaa).

Kenkähylly kärsi samasta vaivasta, eli ahtaudesta ja se saikin kyytiä heti seuraavaksi. Ainoa asia, joka eteisessä miellytti oli tuo vanha kampauspöytä, joka tosin veti aina puoleensa kaiken ylimääräisen sälän, kun muutakaan pöytätilaa ei tässä nurkkauksessa ollut. Pöytä löysikin myöhemmin paikkansa makuuhuoneesta (joka muuten on seuraavaksi työn alla).


Eteinen ennen + Hay:n paketit // Heidi Pm

Haaveissani ollut Hay:n Loop oli ainoa naulakko, jonka kuvittelin sopivan eteiseemme. Sitä on saatavilla kahta eri kokoa (45x150cm ja 130x150cm)sekä muutamaa eri väriä. No, vaihtoehtoja värin suhteen ei ollut monta, eikä tosin koonkaan, sillä tilaa 130cm leveälle naulakolle ei olisi tästä pikkunurkasta herunut. 

Finnish Design Shopin tarjous tuli juuri sopivaan saumaan, enkä voinut tietenkään olla vastustamatta sitä. Päädyin siis valkoiseen ja 45cm leveään naulakkoon ja kaveriksi sille tarvittiin myös asiaan kuuluvat vaateripustimet, eli Hay:n Wiret. 

Harmi, etten ollut itse kotona pakettia vastaanottamassa, koska postinkantajan ilme olisi ollut kuulemma näkemisen arvoinen. Kovasti hän oli paketin sisältöä arvuutellut, eikä ihme, aikamoinen ilmestys se kyllä olikin!


Uusi eteinen 1 // Heidi Pm

Koska suurin ongelma eteisessä oli säilytystilan puute, päädyin ehkä turhankin massiiviseen ratkaisuun, nimittäin 120x40x128 cm kokoiseen Bestå -kaappiin (IKEA). Vaikka hyllytilaa onkin kaapissa reilusti, en usko että sitä voi silti olla liikaa. Ennemmin kuin huomaammekaan, kaappi varmasti taas tursuaa pipoista, kengistä ja kaulaliinoista. 

Tarkoituksena oli lisätä kaapin alle vielä 10cm korkea jalusta, mikä helpottaa siivoamista, mutta toisaalta kätevänä laskutasona toiminut kaapinpäällys kohoaa sellaisille korkeuksille ettei se taida tällaiselle kääpiölle olla enää kovin käytännönläheinen. Pitänee miettiä vielä asiaa. Ei tuo nyt kauhealle näytä ilman jalkojakaan.


Uusi eteinen 2 // Heidi Pm

Uutta eteisessä ovat myös Ikean valkoinen STAVE -peili (70x160cm), joka tuli vanhan mustanruskean Hemnesin tilalle sekä Pappelinan ihana hohtavan valkoinen Svea -muovimatto, joka tosin on tähän tilaan hiukkasen liian pieni, mutta löytää varmasti paikan muualtakin, jos tähän on joskus tulossa tilalle isompi samanlainen. Täytyy kyllä sanoa, että en olisi koskaan aikaisemmin harkinnut muovista, mutta halusin ehdottomasti valkoisen maton tuomaan valoa ja raikkautta eteiseen. Ja tietenkin materiaalin piti sopia kuraisille kengille, joten ei jäänyt kauheasti muita vaihtoehtoja. Matto ylitti kuitenkin kaikki odotukseni: sen lisäksi että se on laadukas ja näyttää hyvälle, se on myös helppohoitoinen ja tuntuu mukavan pehmeälle. Loistava sijoitus siis.

Siinä se nyt olisi, uusi raikas ihana eteinen, jota ei tarvitse enää hävetä! Tervetuloa meille! =) 


Uusi eteinen 3 // Heidi Pm

10/26/2013

C-O-M-P-O-N-I-B-I-L-I!!!




Componibili 1 // Heidi Pm


OMG! Siinä se nyt on, minun oma Componibilini.

Saanen tässä hieman esitellä tuotetta, kyseessähän on siis Anna Castelli Ferrierin Kartellille suunnittelema muovista valmistettu liukuovellinen säilytinkaluste. Sitä on saatavilla kahdella tai kolmella hyllyllä ja useassa eri värissä. Componibiliä saa myös laajennettavana sarjana, johon kuuluu eri kokoisia pyöreitä ja neliskanttisia osia. Se sopii niin materiaalinsa kuin muotonsa puolesta moneen tilaan: makuuhuoneeseen, eteiseen, olohuoneeseen, työhuoneeseen, kylpyhuoneeseen, jopa parvekkeelle tai terassille. Malli ollut tuotannossa jo 44 vuotta, kalusteen helposti tunnistettava tyyli on siis peräisin 70-luvulta.


Componibili on saatavana myös laajennettavana sarjana, josta voit valita haluamasi osat ja rakentaa tarpeidesi mukaisen kokonaisuuden. Sarja käsitää eri kokoisia pyöreitä ja nelikanttisia kappaleita. - See more at: http://www.room21.fi/fi/artiklar/componibili-3-fack-valkoinen.html#sthash.RKj51LvI.dpuf

Componibili on saatavana kahdella tai kolmella hyllyllä sekä useassa eri värissä.
Componibili 3-hylly sopii erinomaisesti käytettäväksi mm. pienenä yöpöytänä.

Componibili on saatavana myös laajennettavana sarjana, josta voit valita haluamasi osat ja rakentaa tarpeidesi mukaisen kokonaisuuden. Sarja käsitää eri kokoisia pyöreitä ja nelikanttisia kappaleita. - See more at: http://www.room21.fi/fi/artiklar/componibili-3-fack-valkoinen.html#sthash.RKj51LvI.dpuf
Componibili on saatavana kahdella tai kolmella hyllyllä sekä useassa eri värissä.
Componibili 3-hylly sopii erinomaisesti käytettäväksi mm. pienenä yöpöytänä.

Componibili on saatavana myös laajennettavana sarjana, josta voit valita haluamasi osat ja rakentaa tarpeidesi mukaisen kokonaisuuden. Sarja käsitää eri kokoisia pyöreitä ja nelikanttisia kappaleita. - See more at: http://www.room21.fi/fi/artiklar/componibili-3-fack-valkoinen.html#sthash.RKj51LvI.dpuf
Erityisen haluttua tavaraa kaluste on ollut sisustajien keskuudessa ja itsekin olen tätä muoviputkiloa käynyt useaan otteeseen silittelemässä ja kuolaamassa ja tietysti metsästänyt sitä netistä ja putiikeista alehintaan. Kiljahdin riemusta Stockmannin Hullujen Päivien kuvastoa selatessani, kun huomasin tämän kolmikerroksisen ihanuuden kuuluvan kampanjan aletuotteisiin. Normaalisti tämän kokoisesta Componibilistä saa pulittaa ainakin 118€, mutta nyt sen sai noin kolmekymppiä edullisemmin. Tartuin siis tarjoukseen, koska tähän mennessä se on ollut paras.


Componibili 2 // Heidi Pm


Inhoan alennusmyynneissä jonottamista ja ryysimistä, enkä tälläkään kertaa olisi vapaaehtoisesti lähtenyt keskustan Stockmannille alennuksien perässä juoksevien tarjoushaukkojen tallottavaksi (edes Componibin vuoksi). Onneksi ostamisesta oli tehty jo vähän liiankin helppoa nettikaupan ansiosta. Ei jonotusta, ei odottelua. Pari klikkausta ja kahden päivän päästä paketti oli valmis noudettavaksi lähikauppamme Jumbon Smartpostista! Työkaverini kertoi, että hän oli tehnyt tilauksen samaisesta tuotteesta paikan päällä (tavaratalossa) ja toimitusaika on, jos en ihan väärin muista, jopa kahdeksan viikkoa?!

Oli kyllä pakko käydä pyörähtämässä Jumbon Hulluilla Päivillä ihan myötätunnosta, kun kaupankäynti kävi osaltani niin helposti.

Mahtava kapistus.


Componibili 3 // Heidi Pm

10/16/2013

Brilianttia!

Brilliant Winston // Heidi Pm

Olen ihan fanaattinen lamppujen ja tuolien keräilijä. Vaikka myöntäisin, että niitä saattaa olla kodissamme jo muutama liikaa, niin aina löytyy kummasti tilaa uudelle kaunokaiselle. Erityisen hurahtanut olen vanhanaikaisiin työpöytävalaisimiin, joita meiltä löytyy jo neljä. Nyt uusin tulokas on Brilliant:in Winston, joka on tyyliltään samanlainen, paitsi että se tulee lattialle. Bongasin Winstonin muutama vuosi sitten eräästä huonekaluliikkeestä, jossa silloin työskentelin.

Kyseinen kapistus (jonka hinta ei ollut halvimmasta päästä) ei ollut koskaan silloisen työurani aikana alennuksesta ja jäi varmaan sen vuoksi hankkimatta. Muistaakseni valaisinta oli ensin saatavilla mustana ja sitten valkoisena. Kumpi tahansa olisi kelvannut ja muistan, että kävin valaisinosastolla usein tätä ihanuutta kuolaamassa. 

Olin jo melkein unohtanut Winstonin olemassaolon, kun tässä eräänä päivänä selasin kyseisen huonekaluliikkeen alekuvastoa ja siinä se oli heti etusivulla. Nyt, kun valaisinta myytiin vihdoinkin huomattavasti mukavempaan hintaan, värivaihtoehtona oli ainoastaan hopea. Ajattelin, että lamppu löytäisi varmasti paikkansa tylsästä väristään huolimatta ja pian se tuolla lukunurkkauksessa sitten töröttikin. Pari viikkoa kului ja tajusin, ettei lamppu sovi tuollaisenaan meille. Vaikka kokoa ja näköä sillä olikin, kyllästyin sen huomaamattomuuteen. Jotenkin se vain hävisi tuonne harmaaseen nurkkaan. 

Kätevänä tyttönä päätin sitten maalata lampun mieleisekseni ja mattamusta spraymaali ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Tuollainen sen olisi pitänyt jo alusta asti olla, joten en voi muuta kun tykätä!



Ennen ja jälkeen // Heidi Pm

Ja koska halloween lähestyy, ajattelin tähän loppuun vielä esitellä Kosta Bodan Still Life -kynttilälyhdyn, joka sopii teemaan mahtavasti! Lyhtyä saa useissa eri väreissä, tämä kyseinen on ostettu ROOM21:stä.

Boooo!

Still Life // Heidi Pm

10/03/2013

Vilttejä ja valoja

Syksy saapui taas ja samalla pimeät, kylmät illat. En tiedä parempaa tapaa viettää tällaista iltaa, kun käpertyä sohvan nurkkaan, pehmeän peiton alle, lämmin teekuppi kädessä ja katsoa elokuvaa mukavassa seurassa ja tunnelmavalossa.

Pienillä asioilla, kuten nyt esimerkiksi valaisimilla ja tekstiileillä on helppo piristää sisustusta, joten kokosin yhteen ihanimmat valaisimet/kynttilänjalat ja viltit, joista muutaman jo omistan itsekin. Olen ihan hullu lamppujen keräilijä, joten oli vaikeaa valita esittelyyn vain harvat ja valitut. Tarkoituksenani oli esitellä uutuuksia, joten jätin tarkoituksella tutuimmat design-klassikot, kuten Harri Koskisen Block -valaisimen ja Iittalan Lantern -lyhdyn pois, vaikka näistäkin kovasti haaveilen.

Vilteistä esittelyyn pääsivät yllättäen vain hillityimmät ja vähäeleisimmät, suppealla väriskaalalla valitut sekä geometrisilla kuvioilla koristetut tekstiilit. Vilteillä on myös yllättäviä hintaeroja, joten tulipa samalla tehtyä aikamoinen hinta/laatu/materiaalikartoitus. Toivottavasti saatte näistä ideoita syksyiseen sisustamiseen!



Valot // Heidi Pm

1. Framan E27-lampunjohdosta on karsittu pois kaikki turha. Teollisuushenkinen johto on saatavissa useissa eri väreissä. Polttimoksi sopii esimerkiksi E27 -kantainen  Atelier Globe -polttimo, molemmat Finnish Design Shopista. Johto 39,50€/Polttimo 27,50€

2. Winston Brilliant -lattiavalaisin venyy jopa 180cm korkeaksi. Valaisinta saa valkoisena, mustana ja hopean värisenä, 99,95€ Kodin1

3. Klassisesti muotoiltua Kubus -teräskynttilänjalkaa saa neljälle ja kahdeksalle kynttilälle ja värivaihtoehtoja on kolme erilaista, 120€ By Lassen

4. Metallisella lampunritilällä saa helposti valaisimeen uuden ilmeen, 14,99€ Clas Ohlsson

5. Kosta Boda:n Still Life -kynttilälyhty Skull on valmistettu lasista, 24€ ROOM21

6. Led-valokirjain on Anno -sarjan uutuus, saatavilla kirjaimet A, E, H, I, K, L, M, N, R ja T. 34,95€ - 49,95€ Kodin1

7. House Doctorin industrial -henkisessä Pipe -putkikynttelikössä on tilaa kuudelle kynttilälle, 93€ DOMDOM

8. Georg Jensenin skandinaaviseen tyyliin sopiva Ribbons -kynttilänjalka on maalattua terästä ja se se sopii niin sisä- kun ulkokäyttöön, 60€ Stockmann



Viltit // Heidi Pm


1. Mustavalkoraidallinen Eivor -torkkupeitto, 19,99€ IKEA

2. Kotimaisen Annon Huili -torkkupeite on puuvillaa ja siinä on pitkät hapsut päissä, saatavilla myös valko-lila, 19,90€ Anttila/Kodin1

3. Tyylikäs ja hillitty värimaailma sekä katseen vangitseva geometrinen kuviointi tekee Ferm Living:n Squares -peitosta myös näyttävän sisustuselementin, 103€ Finnish Design Shop

4. House -sarjan luonnonläheinen Onni -villahuopa on tehty puhtaasta uudesta villasta, väri luonnonvalkoinen, 49,95€ Sokos

5. Polka -villaviltti on Klippan Yllefabrikin ja siitä on saatavilla useita värivaihtoehtoja, 64€ ROOM21
Polka-peite Klippan Yllefabrikilta. Lämmin ja pehmeä peite on puhdasta villaa. - See more at: http://www.room21.fi/fi/artiklar/tekstiilit/tyynyt-peitteet/-2189.html#sthash.uLy9daKR.dpuf

Polka-peite Klippan Yllefabrikilta. Lämmin ja pehmeä peite on puhdasta villaa. - See more at: http://www.room21.fi/fi/artiklar/tekstiilit/tyynyt-peitteet/-2189.html#sthash.uLy9daKR.dpufROOM21
Polka-peite Klippan Yllefabrikilta. Lämmin ja pehmeä peite on puhdasta villaa. - See more at: http://www.room21.fi/fi/artiklar/tekstiilit/tyynyt-peitteet/-2189.html#sthash.uLy9daKR.dpuf

6. Lexingtonin ylellinen Authentic Collection -huopa on palmikkoneulosta. Materiaali on 80 % villaa ja 20 % polyamidia, 275€ Stockmann

7. H&M:n muhkea torkkupeitto on helmineulosta, 69,95€

8. Tanskalaisen Tina Ratzerin suunnittelema Twist a Twill -villaviltti hurmaa geometrisella kuviollaan. Viltin materiaali on 100 % merinovillaa, 105€ Finnish Design Shop

9. Annon Polku -peitto on puuvillaneulosta, 49,90€ Anttila/Kodin1

10. IKEA:n valkoinen Polarvide -huopa löytyy jo lähes joka kodista, 3,99€

11. Monikäyttöinen House of Rym:in Go Undercover
-torkkupeitto on käsin kudottu, materiaali 100% puuvillaa. Raikas Sur La Plage -kuosi on ruotsalaisen Anna Backlundin suunnittelema. 48€ DOMDOM